Teksti: Samuel Fabrin
Kuvat: Sirkka Ojala ja Tykistömuseon kokoelmat
FM Samuel Fabrin |
Suojeluskunnilla oli jo alusta alkaen aselajitoimintaa, joka monipuolistui ajan myötä. Tavallisen jalkaväkitoiminnan lisäksi harjoitettiin pioneeri, viesti, ilmatorjunta, laivasto ja jopa ilmailutoimintaa – sekä tietenkin tykistötoimintaa. Suojeluskuntain yliesikunnassa toimi tykistöosastoa ja suojeluskuntien tykistön tarkastaja. Ensimmäisenä tarkastajana toimi lokakuusta 1919 alkaen silloinen jääkärikapteeni Aarne Snellman, joka sittemmin kenraalimajurina kaatui jatkosodan ilmapommituksissa.
Kuopion suojeluskuntapatteri harjoittelee vuonna 1935. Tykkinä 76 LK 13. |
Alkuvaiheessa tykistösuojeluskuntalaisten koulutustaso oli verraten heikko. Tasoa lähdettiin nostamaan aluksi tykistöpäällystökursseilla ja myöhemmin alipäällystö- ja miehistökursseilla. Paikallistasolla toiminta oli pääasiassa tykinkäsittely- ja suuntaamisharjoittelua. Marssiharjoituksia voitiin järjestää vain vähän, koska suojeluskunnilla ei ollut omia hevosia. Koulutuksessa auttoivat sotilasohjaajat ja myös tykistövaruskunnat, jotka lainasivat välillä myös hevosia suojeluskuntien käyttöön. Harjoituksiin osallistui yleensä noin 50 % suojeluskuntalaisista.
Turun suojeluskuntapatteri Sirkkalan kasarmin pihalla. Tykkinä 76 K 02. |
Haukiputaan suojeluskuntapatteri ammunnoissa. Tykkinä 75 VK 98. |
Kovapanosammuntoihin osallistuminen oli aktiivisempaa. Suojeluskunnat järjestivät myös omia ammuntoja. Maalialueet olivat usein järvien tai meren saarissa. Vuodesta 1924 alkaen suojeluskuntatykistön ampumamenetelmät yhtenäistettiin kenttätykistön kanssa, ja suojeluskunnat saivat käyttöönsä salaiseksi julistetun tulenjohtokortin. Ammunnoista oli laadittava ampumakertomukset yliesikunnalle. Vuonna 1928 perustetun Hämeenlinnan suojeluskuntapatterin ensimmäiset kovapanosammunnat järjestettiin 17.3.1929 Tyrvännössä. Suojeluskuntapattereiden pääkalustona 1920-luvulla olivat japanilaiset 75 mm vuorikanuunat, joita kenttätykistö ei ottanut omaan käyttöönsä. 1930-luvun loppupuolella pääkalustoksi oli noussut 76 K 02.
Suojeluskuntatykistön merkitys oli alkuvaiheessa edes jonkinlaisen aselajitaidon omaavan reservin luomisessa – varusmiespalveluksen kautta muodostuva reservi kun oli itsenäisyyden alkuaikoina vielä pieni. Suojeluskuntapattereilla oli myös tärkeä rooli reserviläisten aselajitaitojen ylläpitäjänä etenkin ennen vuotta 1935, jolloin kokonaisten tykistöjoukkojen kertausharjoituksia alettiin viimein järjestää. Sotien aikana jo yhdenkin suojeluskunnissa säännöllisesti harjoitelleen tykinjohtajan merkitys ulottui yksikössä huomattavasi hänen omaa tehtäväänsä laajemmalle.
Pohjolasalissa luentoa kuuntelemassa oli 33 henkeä. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti